Viime aikoina on tullut vastaan lukuisia tapauksia, joissa yritys tai yhteisö on joutunut suuren yleisön tai ainakin median silmätikuksi paitsi huonon toiminnan, myös huonon viestinnän vuoksi. Mainekriisien hoitamisessa firmat eivät ole kunnostautuneet alkuunkaan – ehkä lihapullakriisinsä selättänyttä Stockmannia lukuun ottamatta.
Yleisin kriisiviestinnässä käytetty metodi on ollut ns. strutsi-malli: ”pistä pää hiekkaan ja ole hiljaa”. Vaikeneminen ei kuitenkaan enää toimi.
Kansalaiset – tai kuluttajat – ovat nimittäin muuttuneet ikävän kriittisiksi. Heihin ei uppoa enää mikä tahansa, vaan he haluavat tietää, nähdä, kommentoida, osallistua ja vaikuttaa. Osallistumisen muodotkin ovat kaikkien käsillä: keskustelupalstat, blogit, facebook-statukset ja Twitter-tweetit. Ja jos ei kriittinen papatus verkossa saa muutosta aikaan, niin perustetaan boikottiadressi adressit.comiin tai otetaan kyytiin perinteisempi media.
Hiljaa ovat ainoastaan myrskyn silmässä olevat yritykset. Miksi?
Yksi selitys löytyy tilastoista:
• Yksityissektorilla toimivia viestinnän ammattilaisia oli vuoden 2007 yhteisöviestintätutkimuksessa yhteensä reilut 2_000 henkilöä: tiedottajia, tiedotuspäälliköitä tai viestintäjohtajia.
• Samana vuonna Suomessa oli yli 300_000 yritystä. Suurin osa niistä oli pieniä yrityksiä, mutta keskisuuria firmojakin on tuhansia ja suuryrityksiä useita satoja.
• Lähes puolessa pääkaupunkiseudulla toimivista yli tuhannen hengen yrityksistä ei ole viestintäjohtajaa tai -päällikköä. Kolmasosassa näistä firmoista ei ole edes markkinointijohtajaa tai -päällikköä!
Ei ihme, jos yritykset eivät osaa rakentaa ja suojella mainettaan, jos yrityksessä ei ole ketään, jolle se kuuluisi. Saati että firmassa olisi henkilöä, jolla olisi koulutuksen tai kokemuksen kautta tulleita kykyjä tehdä sitä.
Uskoa silti riittää. Helsingin Kauppakorkeakoulussa tänä vuonna hyväksytyssä gradussa 70 prosenttia suomalaisista pörssiyhtiöistä piti kriisiviestintävalmiuttaan hyvänä. Silti vain kolmasosassa firmoista oli todella harjoiteltu kriisitilanteita. Osa yrityksistä piti kriisiviestintänsä tasoa hyvänä, vaikka niissä ei ollut edes minkäänlaista suunnitelmaa sen varalta!
”Tulokset viestivät siitä, että yhtiöissä löytyy ’parempaakin tekemistä’ kuin kriisiviestinnällisten asioiden pohtimista. Ne kuvastavat myös ’ei meille koskaan mitään tapahdu’ -asennetta, minkä vuoksi kyseisiin asioihin panostaminen voidaan kokea jopa turhana”, kirjoittaa gradun tehnyt Sanna Pelttari johtopäätöksissään.
Ihan turhana. Kysykää vaikka VV-Autosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti