Olin tänään Mainontapäivässä, jonka ensimmäisenä puhujana oli Alexander Stubb. Ulkoministeri aloitti päivän rennosti, ei puhunut kovin kummoisia – mutta miten hän sen teki! Ilman papereita, hyvällä hapella ja meille toimittajillekin sopivia sitaatteja viljellen. Hän kosiskeli tyylikkäästi yleisöä, heitti herjoja Karjalais-brändistä ja Berlusconista ja lanseerasi ”parin viinilasin ääressä” keksineensä uuden Suomen sloganin: Finland – even cooler than you think. (Eräs ystäväni muuten ehdotti ”even” sanan pudottamista, jotta slogan olisi vielä iskevämpi.)
Tutustuin Alex Stubbiin vuosikymmenen alussa, kun päätoimitin miesten lifestyle-lehti MG:tä. Kesällä 2001 halusin haastatella ”Tulevaisuuden tekijät” -juttusarjaan tuolloin Romano Prodin avustajana työskennellyttä Stubbia. Aikataulu oli tiukka: deadline oli jo mennyt, kun Stubb tuli pikavisiitille Suomeen. Silti haastattelulle löytyi aikaa – taksin takapenkillä Seutulasta ravintola Careliaan, jossa jatkoimme juttua nauhurin pyöriessä.
Muistan, että MG:n AD Saku Heinänen ja free-valokuvaaja Eva Persson olivat tuskailleet, miten jostakin Brysselin virkamiehestä, ja vielä professorista, voitaisiin saada trendikästä kuvaa juttua varten. Stubb oloi viestittänyt, että pukeutuisi rennosti, mutta Evan suu loksahti auki, kun Alex tuli vastaan lentoaseman käytävällä mustassa t-paidassaan ja Bossin pusakassaan…
Myös uusissa rooleissaan meppinä ja ulkoministerinä Stubb on tullut tunnetuksi hyvänä median hallitsijana. Ulkoministeriössä työskentelevä ystäväni kertoi tapauksesta, jossa ranskalainen tv-ryhmä oli tullut haastattelemaan tuoretta ulkoministeriä. Juuri ennen haastattelua Stubb kysyi briiffaukseksi: 1) millä kielellä haastattelu halutaan tehdä ja 2) halutaanko juttuun ”soundbitejä” vai pitempiä vastauksia. Haastattelu oli ohi 10 minuutissa ja meni kerralla purkkiin.
Stubbin tavaramerkiksi on muodostunut ”kolme pointtia”, joista hän rakentaa vastauksensa median haastatteluissa. Noista kolmesta asiasta ulkoministerille on alettu jopa irvailla – vähän samaan tapaan kuin Jutta Urpilaiselle vaalivalvojaisten jälkeen ”ensiksi haluaisin kiittää…” fraasista.
Toimittajana kuitenkin liputan pointtien puolesta. Vastauksen jäsentäminen kolmeen (tai miksei useampaankin) kohtaan helpottaa journalistin työtä. Ja mediasuhdevalmentajana tiedän, että viestin kiteyttäminen lisää sen läpimenoa.
Ei kukaan tietysti virheetön ole, ei edes mediataitojen mestari. Myös Stubb tekee pieniä ja isompiakin virheitä. Esimerkki harmittomasta mokasta on, kun hän Mainontapäivässä kiitti Fazerin markkinointijohtajaa siitä, että hän oli lähettänyt ulkoministerin karkkilakon aikana xylitol-Jenkkiä. Jenkki kun on Leafin tuote.
Vähän isommin Alexander Stubb töppäsi elokuussa, kun hän ”vitsaili” Svenska YLE:n toimittajalle – haastattelun ulkopuolella – että Kirkon Ulkomaanapu haluaa pitää Gazassa tuhotun klinikkansa asiaa esillä nostaakseen esille omaa brändiään.
Ensimmäinen virhe oli tietysti kuvitella, että työtään tekevän toimittajan kanssa voi keskustella off-the-record, kun kamerat tai sanelulaite eivät ole päällä. Niinhän se ei ole, sillä toimittaja on aina töissä.
Toinen virhe oli selittää lipsahdusta myöhemmin sanomalla, ettei hän tiennyt kameroiden olevan päällä. Ulkoministerin tulee harkita puheitaan niin, että ne kestävät julkisuuden olivat kamerat päällä tai eivät. Eikä lipsahdusten leviämiseen tarvita enää toimittajiakaan; riittää että kuuloetäisyydellä on yksi kansalaisjournalisti, joka äänittää kommentin kännykkäänsä ja pistää nettiin.
Tilanteesta olisi voinut tulla aika ruma ilman nopeaa tilannetajua. Stubb kuitenkin nöyrtyi, pyysi anteeksi ensin henkilökohtaisesti Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäiseltä (ja lupasi tarjota alkoholittoman oluen, koska Pentikäinen on lestadiolainen) ja sitten pyysi anteeksi myös julkisesti. Juttu oli siinä.
Mokia sattuu, mutta ratkaisevaa on, miten niihin reagoidaan. Tässä(kin) suhteessa Alex Stubb on osoittanut olevansa ajan tasalla, joten toistaiseksi hänelle on paikka varattuna mediasuhteiden Hall of Fameen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti