torstai 25. lokakuuta 2007

Digitaalimedia ja printti

Kävin viikolla Wanhassa Satamassa kuuntelemassa markkinointiviestinnän viikon seminaariluentoja viestinnästä ja mediasta. Yllätys, yllätys: lähes kaikkien kuuntelemieni esitysten johtoajatuksena oli digitaalisen median uhat ja mahdollisuudet painetulle sanalle.

Taloussanomien Mari Flink puhui sanomalehdistä, Yhtyneiden Kuvalehtien Katriina Kaarre aikkareista ja Uusisuomi.fi:n Markku Huusko digilehdestä. Ikävä kyllä, "viran puolesta" hoidetuissa alustuksissa ei ollut mitään kovin uutta. Näistä kolmesta sympaattisin oli Huusko (ehkä siksi, että itsellänikin on lyhyt Usari-kokemus), selkein Flink ja sekavin Kaarre. Sääli, sillä aikakauslehdet olisivat ansainneet paremman puhenaisen tai -miehen.

En usko, että digitaalinen jakelukanava on uhka ainakaan aikakauslehdille. Päinvastoin, paperille painetulle lehdelle perustuvan mediakokonaisuuteen on hyvä kuulua myös verkkomedia, joka pitää lukijasuhdetta yllä lehden ilmestymisten välissäkin. Itsekin olen suunnitellut monikanavaista kohderyhmämediaa useamman vuoden ajan, mutta toistaiseksi se on olemassa vain läppärilläni ;-)

Joskus pitää ryhtyä tuumasta toimeen. Voi tosin olla, että siihen menee niin kauan, että paperin käyttö tiedotusvälineenä on silloin kielletty ympäristörikoksena...

Ei kommentteja: