Ammattitaito on jättänyt rakennuksen?

Istuin päivänä muutamana samassa ravintolapöydässä Hesarin päällikkötoimittajan kanssa. Hän kertoi käyneensä lyhyen ajan sisällä 30 lehtensä konkaritoimittajan läksiäisissä. Osan nimiä näkyy vielä Hesarin juttujen päällä, mutta vuodenvaihteessa journalismin tervaskannot siirtyvät oloneuvoksiksi.

Helsingin Sanomissa oli laskettu, kuinka monta vuotta kokemusta talosta lähtee. Heitin itse arvioksi 800 vuotta, mutta se meni alakanttiin. Oikea vastaus oli täysi tonni. Ja tehtyjä juttuja ahkerimmilta löytyi Hesarin sähköisestä arkistosta yli 10.000. Ja sinne on siis arkistoitu vain 1990-luvun alun jälkeen tehdyt jutut.

Mitä kokemuksen ja hiljaisen tiedon menetys merkitsee? Sitä, mistä on kautta mediakentän nähty merkkejä jo joitakin vuosia. Toimituksiin tulee nuoria ”monimediaosaajia”, jotka tekevät uutissähkeitä verkkoon, kuvaavat videopätkiä ja kirjoittavat blogeja. Ja siirtyvät urheilusta politiikkaan, taloudesta kotimaahan, liitetoimituksesta kulttuuriin parin-kolmen vuoden sykleissä. Kukaan ei keskity enää substanssiin samalla tavalla kuin Jyri Raivio ilmailuun.

Kun taustaa ei ole, eteen tulevaa tietoa on vaikea suhteuttaa aiemmin tapahtuneeseen tai kehityskulkuun muualla alalla tai maailmassa. Lopputuloksena on sirpaleista informaatiota, joka ei rakenna, vaan purkaa lukijoiden maailmankuvaa.

Toinen seuraus liittyy tiedon tarjoajiin. Kun toimittaja ei ole asiantuntija, vaan parhaassa tapauksessa vasta kehittymässä sellaiseksi ja todennäköisessä tapauksessa yleismies jantunen, yrityksillä ja niiden palkkaamilla viestintätoimistoilla on entistä suurempi valta ohjata juttujen sisältöjä. Tarjoamalla noviisitoimittajille houkuttelevia näkökulmia ja uskottavaa tietoa ne varmistavat niiden mukana oman positiivisen viestinsä läpimenon.

Sitä ei kannata moralisoida. Tiedottajien ja konsulttien tehtävä on välittää positiivista, mutta tietenkin myös totuudenmukaista tietoa yrityksistä ja yhteisöistä. Mutta toisin kuin toimittajien, niiden missiona ei ole kertoa ”koko totuutta”.

Tästä huolimatta ”dinosaurusten kuolemaa” harmittelevat myös monet yritystiedottajat ja –johtajat. Asiansa ja alansa osaavat toimittajat kun ovat olleet oivia keskustelukumppaneita ja ajatuksen sparraajia – jopa silloinkin kun suhde on säröillyt.